torstai 17. syyskuuta 2015

Nuttura kuvailee Instana

Blogin pitäminen on nyt jäänyt kesän ajan "hieman" jalkoihin. Kuitenkaan en ole neulomatta ollut, vaan olen tasaisesti kuvia postaillut Instagramin kautta ihailtavaksi.


@pienipaha löytyy neulomuksia, ja paljon toki kaikkea muutakin :)

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lepotuoli-sukat

Ensimmäiset sukat ovat valmiina, joita olen lepotuolissa neulonut. Näitä on tehty melkein samalla hartaudella kuin Iisakin kirkkoa, sillä tekemiseen meni 3 kuukautta. (Tunnustan, pidin neulomistatauon ja aloitin kevään kätköilyt.)



Lankana on Novitan Pirta-akryylilanka ja sukat on neulottu kolmosen bambuilla. 3,5 puikot olis voinut olla neulomiseen paremmat, mutta en ole vielä saanut ostettua moista koko bambupuikoille. Menihän se näinkin, eikä lopputuloskaan huonolta näytä!



lauantai 30. toukokuuta 2015

Sukkatehtaan ulkoistaminen

Sain Facebookin Vaihtorinki-ryhmän kautta itselleni pari aurinkotuolia, joten sukkatehdas ulkoistettiin pihalle. Mikäs tässä on lötkötellä ja neuloskella sukkia kuunnellen linnunlaulua omalls pihalla.



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hengissä ollaan!

Apua!

Kevät ja kätköily ovat vienneet mennessään ja neulomukset ovat jääneet hieman unholaan. Vaan nyt on ryhdistäydytty. Pitkästä aikaa sain kaivettua puikot käteen ja sukkaa pukkaa. Hitaasti, mutta varmasti.


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Karkkia

Monessa blogissa on puhuttu amerikkalaisista juomajauheista ja kuinka niillä värjätään lankoja. Sain itse ystävältäni muutaman pussin Kool-Aideja värjäilyleikkeihin.

Vähän yllätyin kuinka paljon väriaineita juomajauhe sisältää, vaikka jokaisessa kool-aid-värjäykseen liittyvässä jutussa siitä mainitaan. Lusikkakin katoaa tuohon väriliemeen. Värjääköhän tuo sisuskalutkin, jos sitä juo?

jauhevalikoimaa ja väriliuosta

Olin keittiön vetolaatikon avulla vyyhdittänyt luonnonvalkoista seiskaveikkaa neljälle vyyhdille (noin 30 - 50 grammaa per vyyhti). Kattilassa kiehautin noin 1-1,5 litraa vettä. Kun vesi oli kuumaa, kaadoin värijuoman veteen ja lanka kylpemään. En kuitenkaan varsinaisesti keittänyt lankaa vaan pidin veden höyryävän kuumana. Uitin lankaa kuumassa vedessä vähän pidempään kuin mitä väriaineen imeytyminen kesti. Sitten lanka ylös ja huuhtelin sen vielä kädenlämpöisellä vedellä.

luonnonvalkoisesta kattilan kautta pinkiksi

Kool-Aidit ovat melkoisen voimakkaan tuoksuisia ja lankoihin jäi värjäyksen, huuhtelun ja kuivatuksen jälkeenkin pieni karkkituoksu. Vaan saahan karkkiväri-langat tuoksua karkille.

turkoositäplikäs, pinkki-violetti, pinkki-turkoosi

Ehdottomasti tulen vielä leikkimään Kool-Aideilla uudestaan :D

maanantai 9. helmikuuta 2015

Valmiiksi saatua

Tässä on tullut neulottua valmiiksi kaikenlaista, jota en ole saanut kuvatuksi ja siten postatuksi tänne. Valmiiksi on tullut parit lapaset sekä yhdet sukat.

Sukat on tehty nuorelle herralle. Lankana Novitan seiskaveikka, puikot oli metalliset koko 3,5. Sukkien kuvioneule löytyi Fidon blogista. Kuvio on hyvin helppo, 2 krs joustintaneuletta, 2 krs sileää neulettä.

Ruskea väri oli kuvioneuletta ajatellen hauska valinta, sillä sukista tulee mieleen suklaalevy tai lähinnä levyn palat.

suklaapalasukat


Valmiiksi tulleista lapasista toiset menee hyvän ystäväni äitipuolelle. Lankana on Gjestalin Knopp merinovillainen lanka, puikot bambuiset kokoa 3,0.

Langan väristä tulee mieleen vadelmapuskat, joten mikä olisikaan parempi pitsineulevuvio kuin muurahaistenpolku. Muurahaistenpolun ohjeen olen löytänyt jostain internetin ihmeellisestä maailmasta, varmaakin Facebookin Voihan villasukka! -ryhmästä.
muurahaistenpolkua

Laitan tähän vielä kuvion ohjeen, sillä ryhmän tiedostoista voi olla hankala löytää, varsinkin jos surffaa puhelimella

1. krs: 2 n, 2 o, 2n
2. krs: 2 n, 2 o yhteen, lk, 2n
3. krs: 2 n, 2 o, 2 n
4. krs: 2 n, lk, 2 o yhteen, 2n

Ja tuota neulekuviota toistetaan.

Toiset valmistuneet lapaset tein itselleni. Sain syksyllä ystävältäni tulleessa lankapaketissa Regian Zoofari-lankaa kolmessa värissä. Nyt valitsin pinkin omiin lapasiin. Lapaset on neulottu 2,25 bambupuikoilla.

tiikerilapaset


Muuten, huomasitko kuvausassistentit tiikeri-lapaskuvassa? ;)


edit. Lisätty puikkotiedot lapasiin.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Värjäyskokeilu

Vihdoin uskaltauduin kokeilemaan langanvärjäämistä. Väriaineena päätin kokeilla sipulinkuoria tai lähinnä niistä keitettyä lientä. Turhan vähän tuli lientä keitettyä, langat värjäytyivät aika hailakoiksi. Tosin, eihän kukaan ole seppä syntyessään, ens kerralla osaan olla rohkeampi väriliemen kanssa.

villainen sipulikeitto
Kuitenkin olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, ei huono ekaksi värjäykseksi!

haaleenvaalee kuva

tiistai 3. helmikuuta 2015

Virkkaa, värkkää heijastinta

Onnistuin Lankahamstereiden kautta hankkimaan heijastinlankaa pienen nöttösen heijastinten värkkäystä aatellen.

Kaikki heijastimet ovat virkattu heijastinlangan lisäksi Novitan Isoveli-langasta. Pöllöt ovat tehty koukulla 3,00, kärrynpyörä taas koukulla 4,00. Napit ovat kaivettu kätköistä.

Kärrynpyörä on virkattu ilman ohjetta, pöllöihin löysin ohjeen Pinterestistä.


kärrynpyörä

pöllöilyä

ja vähän lisää pöllöilyä

Lisäys: pöllöheijastimia on mahdollista tilata yksittäisiä kappaleita hintaan 6 euroa, sisältäen postikulut. Heijastimet tulevat olemaan jokainen erilaisia riippuen keskivartalon värillisestä pallerosta sekä silmien napeista.

torstai 22. tammikuuta 2015

Välkettä ja loistetta

Kaverini ihastui neulomiini blingbling-lapasiin, joten liupasin tehdä tehdä hänelle samasta langasta lapaset. En kuitenkaan halunnut tehdä piirakkakuviolla, joten piti tovi pohtia mitä tekisin. Kaupan kassalla keksin, että teen hänelle pöllölapaset! (Jännissä paikoissa sitä ideoita saakin...)


resorin sijasta valepalmikkoa


Lankana lapasissa oli Madame Tricote Parisin Dora Sim, varsissa ja peukalossa mustaa Hot Socksia kaksinkertaisena. Lapaset neuloin metallisilla 3,0 puikoilla. Helmet kaivelin taas korupakin uumenista.


Lapset oli helppo neuloa, kun saajalla on samankokoinen käsi kuin itsellä. Ei tarvinnut paljoa miettiä tuleeko oikeankokoiset.

Toivottavasti näistä tulee saajalle mieluisat. Melkein harmittaa antaa nämä pois, tykästyin itse näihin :D

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Helmiä ja piirakoita

Sain ystävältäni lankoja ja niiden joukosta löytyi tumman viinin-violetin-ruskeanpunaista seiskaveikkaa. Pitkään mietin, että kenelle voisin tällä värillä jotain neuloa. Ainoa, joka tuli mieleeni, oli äippä.



Ensin aattelin tehdä sukat, mutta lankaa ei ollutkaan tarpeeksi, joten näistäkin sukista tuli lapaset. Kuvioksi valikoitui piirakka, koska olen nyt aivan ihastunut kuvion neulomisen helppouteen ja nopeuteen.



Jotenkin lapaset vaikuttivat kauhean tylsiltä sellaisinaan, joten kävin kaivelemassa vanhoja korutarvikkeita ja löysin sieltä valkoisia lasihelmiä.




Lapaset on neulottu 3,5 metallipuikoilla ja helmet ompelin valmiisiin lapasiin. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti äippäkin tykkää.

torstai 15. tammikuuta 2015

Hiiri se kissalle sukkia neuloi. Ei tullut sukkia...

Olen hetken pohtinut mitä tekisin kimaltelevasta langasta itselleni. Aloitin neulomaan itselle sukkia, mutta matkan varrella keksinkin, että haluan lapaset. Joten lapaset tuli!

Lapasia neuloessa tuli mieleen vanha satu, jossa hiiri teki kissalle takkia. Ei tullut takkia, tulee liivi. Ei tullut liiviäkään vaan jotain ihan muuta, kunnes oltiinkin jo tulukukkarossa.



Lankana on Madame Tricote Parisin Dora Sim, materaalina 93 % akryylia ja 7 % lurexia. Lapaset on neulottu 3 puikoilla. Yritin alkuun neuloa bambupuikoilla, mutta lanka ei liikkunut yhtään ja pelkäsin puikkojen menevän vain poikki, joten vaihdoin metallisiin.




Piirakkaneuleen kuviokerran ohje on löytynyt Lankahelvetti -blogista. Jostain syystä löydän kyseisestä blogista paljon kivoja ohjeita :D


Piirakka oli kiva, helppo ja nopea neuloa, joskin hieman koukuttava. Aina piti tehdä "vielä yksi kuviokerta". Tästä myös Lankahelvetin Henna varoitti...

tiistai 13. tammikuuta 2015

torstai 8. tammikuuta 2015

Väri-iloittelua

Elämäni ensimmäinen nettiostos: kaksi kerää lankaa Lankahamsterit-ryhmän kautta Facebookissa. Toinen langoista oli Novita Nalle Taikaa, joka pääsi nyt puikoille.

Lanka oli ihan liian räiskyvä omaan makuuni, joten ajattelin sen sopivan hyvin lasten sukkiin ja lapasiin. Ja oikeassa olin! Lanka ei ole liian lapsellinen kouluikäiselle, mutta saa kivannäköiset sukat tai lapaset myös perheen pienimmille.

sukat 13-vuotiaalle neidille, rutaleen ottama kuva

Sukat on neulottu osana Löysäpiposten Jyjua, lankaa kului noin 60 grammaa. Puikot olivat kokoa 3, Sukkaosa neulottu metallipuikoilla, joustinneule bambuisilla.


vauvatumput kummipojalle

Vauvalapaset ovat ensimmäinen neuletyö, jonka neuloinen kokonaan bambupuikoilla. Kun on tottunut neulomaan metallipuikoilla, bambuiset puikot olivat jännä kokemus. Koko ajan pelkäsin katkaisevani puikot! Vähän vielä harjoittelua, niin eiköhän niihinkin totu .


torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 viimeiset sukat

Näiden piti olla valmiina vasta kun olen tehnyt kaikki keskeneräiset työt pois, mutta neuloin nämä samalla kun tein veljelleni mustia sukkia.


Lankana on Red Heart Shimmer ja puikot kokoa 3,5. Lankaa kului noin 60 grammaa



Sukat on neulottu osana Löysäpipoisten Jyjuä. Ideana on tehdä joulusta juhannukseen 20 neule- tai virkkuutyötä, langan kulutus vähintään 50 grammaa.